Onnistu ilman täydellistä suunnitelmaa

”Ongelmia ei olisi ollut, jos määrittely olisi ollut riittävän tarkka.”  ”Vika oli puutteellisessa projektisuunnitelmassa.” Vastaavat arviot ovat kaikille tuttuja, koska jälkikäteen tiedetään aina, miksi homma ei onnistunut. Taaksepäin katsoen on helppoa ymmärtää tapahtunutta, kun tiedetään miten kävi. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan yleensä ole, sillä aivomme huijaavat meitä.

Olen nähnyt suuren määrän onnistuneita ja epäonnistuneita projekteja. Mitä enemmän olen niitä nähnyt, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä, että niiden taustalla ei ole täydellinen suunnitelma tai sen puute. Aluksi tämän väitteen hyväksyminen oli vaikeaa, koska hyvän suunnitelman merkitys oli korostettu kaikessa tekemisessä jo koulusta lähtien. Samaa opetettiin yliopistossa ja painotettiin työelämässä. Se kuulostaa erinomaisen loogiselta.

Ongelman ydin on aivojemme toiminnassa. Selitys, joka meillä jo on, sopii aivojemme luomaan tarinaan tapahtuneesta. Tämä ilmiö selittää, miksi jälkeenpäin on helppo kertoa, kuinka asiat menivät niin kuin ne menivät.1

Aivomme ovat kehittyneet luomaan selkeän, loogisen ja uskottavan tarinan, mikä selittää tapahtuneen tavalla, joka on meille tuttu. Se saa meidät näkemään syyt ja seuraukset asioissa, jotka tunnistamme.

Asioiden ennustaminen on mahdotonta etukäteen. Taaksepäinkään katsoen kausaalisuus ei ole samalla tavalla lineaarista kuin miltä se näyttää. Jos tätä ilmiötä ei tunnista, ajautuu vanhaan tuttuun ongelmanratkaisuun, jossa tehdään ”parempia ja riskittömämpiä suunnitelmia”. Pahimmillaan syypää on niissä, jotka ”eivät osanneet toteuttaa hyvää suunnitelmaa oikein”.

Jos toimintatapaan on sisäänrakennettuna lineaarinen vesiputousmallinen vaiheistus, nähdään ratkaisut ja ongelmat yleensä aina suunnitelmissa ja niiden toteutuksessa. Ongelman varsinainen ratkaisu ei ole kuitenkaan täydellisissä suunnitelmissa, vaan erilaisessa tavassa toimia.

Ymmärrys ja oppi karttuvat tekemällä. Työtä on tehtävä tavalla, jossa oppia syntyy koko ajan, eikä vasta koko prosessin lopussa. Reitti valmiiseen lopputulokseen löytyy tekemisen aikana, kun sekä ymmärrys että lopputulos kehittyvät käsi kädessä. Tällöin ongelmien ratkaisut (ja myös ongelmat) tulevan esiin ja selkeämmiksi, kun työ etenee.

Vaaditaan pieniä askeleita suurien sijaan. Jokaisen askeleen jälkeen on arvioitava tilanne ja mietittävä onko suunta edelleen oikea. Unohda ajatus, jonka mukaan vain suunnitelmia voidaan parantaa ja kehitellä, mutta toteutus on saatava kerralla oikein. Oppivaisessa toiminnassa suunnittelu ja tekeminen ovat koko prosessin ajan yhtä.

1) Kyseessä on ilmiö, jonka englanninkielinen nimi “retrospective coherence.” Suomennos ei ole kirjoittajien tiedossa. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *